Chiara Bersani

Fionde

A photo that is almost entirely dark blue. In the middle of it, you can see spots of different shades of color that look a little shiny: there are two small black spots and two spots that shimmer in blue and pink colors.

Photo: Johanna Salmela

Partituuri heille, jotka matkustavat öisin

Fionde on esitys ja seikkailu, joka saapuu luoksesi postipakettina ja jonka voit kokea pimeän laskeuduttua, yksin tai yhdessä.

Teos on syntynyt ajassa, jossa yhteisöllisyyden muodot ovat muuttuneet, juhlat ja rituaalit hiljentyneet. Fionde avaa yhteyksiä kuljettaen kokijansa huminan läpi kohti uutta aikaa ja uusia kokemisen tapoja.

Fionden äärellä ei tarvitse kiirehtiä. Teoksen voi kokea kerran tai useammin – yhtä oikeaa tapaa ei ole. Rytmin ja keston päätät itse, sillä sinä olet sekä teoksen esiintyjä että yleisö. Fionde tuo ulottuvillesi ensi-illan ihmeen, jos vain annat sen tapahtua.

Chiara Bersani on italialainen esitystaiteilija ja koreografi, jonka työ teatterin ja nykytanssin parissa tutkii kehon politiikkaa ja sitä, miten luomamme kuvat ovat vuorovaikutuksessa yhteiskunnan tarjoamien kertomusten kanssa. Hänen tutkimustyönsä esiintyjänä ja teosten luojana pohjautuu poliittisen kehon konseptiin. Chiara kehittää työssään harjoitteita jotka tukevat teeman näkyvyyttä ja tuovat sen eri puolia käytäntöön. Aktivistina Chiara työskentelee vammaisten taiteilijoiden osallisuuden eteen esittävän taiteen alalla. Hänen täsmällinen ja tarkka työnsä huomioitiin vuonna 2019 Italiassa maineikkaalla UBU-palkinnolla parhaana alle 35-vuotiaana tulokkaana esittävän taiteen kentällä.

Ilaria Lemmo on italialainen säveltäjä ja äänitutkija elektronisen ja kokeellisen musiikin alalla sekä teatterin ja audiovisuaalisen taiteen parissa toimiva äänisuunnittelija. Hän opiskelee parhaillaan elektronisen musiikin sävellyksen maisteriohjelmassa Torinon konservatoriossa. Hänen tutkimustyönsä tutkii algoritmipohjaista sävellystyötä sekä akustista tilallisuutta.

Työryhmä:

Konsepti ja teksti: Chiara Bersani

Äänisuunnittelu: Ilaria Lemmo

Dramaturginen apu: Giulia Traversi and Marco D’Agostin

Värähtelytutkimus: Federico Primavera and Attila Faravelli

Desert stories -teksti: Marta Montanini and Francesco Cerza

Äänisuunnittelun apu: Edoardo Bonavires

Erityiskiitos teoksen ensimmäisille esiintyjille: Silvia Calderoni, Attila Faravelli, Elena Griggio, Viola Lo Moro, Enrico Malatesta, Irene Pessino and Silvia Jill Léa Curreli

Tuotanto: Samara Editions & Black Box Teater

Käännös: Nicola Paccagnani

Tukijat: Koneen säätiö, Suomen Kulttuurirahasto

Fionden Helsingin vierailua tukee Italian kulttuuri-instituutti Suomessa

Fionde on ensimmäinen esitys Samara Editions – performances by post –teossarjassa. Sen tuovat Helsinkiin Baltic Circle ja Liikkeellä Marraskuussa -festivaali.

LM21_FI_4.png
italian_culture_institute_logo_IIC-COLORE HELSINKI.jpg

pe 1.10. 00.00


Hinta: 15 / 35 €
Kieli: englanti

Osallistujalle:

Teos postitetaan lipun ostaneelle lähimpään postin palvelupisteeseen. Vaihtoehtoisesti sen voi hakea Kulttuurikeskus Caisan infosta Kaikukatu 4 B, 00530 Helsinki.

Lipunmyynti alkaa 1.10. Teoksia postitetaan lipun ostaneille 18.10. alkaen kerran viikossa. Kulttuurikeskus Caisasta teoksen voi hakea aikaisintaan lipunostoa seuraavana päivänä 5.–27.11. välisenä aikana.