Keskiviikko 16.11.2011

KUKKIA-KIRJAN JULKISTAMINEN JA KESKUSTELUTILAISUUS

Kuva: Lars Larsson

Kukkia on taiteilijoiden Karolina Kucia ja Tero Nauha performanssiryhmä. Baltic Circlen aikana julkaistaan heidän työskentelyään ja siihen liittyviä teemoja käsittelevä kirja. Tekijöiden lisäksi muita kirjoittajia ovat mm. Akseli Virtanen (Future Art Base, Aalto-Yliopisto), mediafilosofi Franco Berardi ja runoilija Jonimatti Joutsijärvi. Julkaisutilaisuudessa ovat keskustelemassa edellä mainitut kirjoittajat.






THE ROLE OF AUDIENCE IN CONTEMPORARY PERFORMANCE

Kuva: Kadonnut kaupunki esittää: Elämyspuisto Turku 2011 / Salainen retki. Kuvassa Jonna Wikström ja katsoja/kokija. Kuva: Tomi Hurskainen

Paneelikeskustelu katsojan osallistuvamman roolin merkityksistä ja vastuusta nykyteatteriesityksessä. Mitä katsojan muuttuminen kokijaksi kertoo taiteen tilasta, yhteiskunnasta ja ihmisestä? Miksi halutaan osallistuvampaa yleisöä? Miksi yleisö haluaa räätälöidympiä, aktiivisempia ja yksilöllisempiä kokemuksia ja miksi niitä myös vastustetaan? Erityisesti kysymme mikä on katsojan/kokijan vastuu esityksessä − ja onko sitä?

Keskustelun vetää Janne Saarakkala.

Paneelikeskustelun puhujat: Tellervo Kalleinen, Kimmo Modig, Maija Hirvanen ja Maria Säkö






Todellisuuden Tutkimuskeskus (FIN): STAGED LARCENY: AN EXPERIMENT

Kuva: Pekko Koskinen

Tämä operaatio kutsuu teidät, fiktiiviset rikoskumppanimme, anastamaan esityksen.

Jotta voimme esittää Anastuksen, kehystämme uhrimme uudelleen. Kidnappaamme festivaalilla esiintyvän itävaltalaisen Doris Uhlichin teoksen more than enough siirtämällä sen väärennettyyn kontekstiin. Kehyksemme kautta kidnapatun teoksen tuolle puolen luodaan merkityksiä, jotka kumpuavat valheistamme ja vääryyksistämme. Toisin sanoen: Me puhumme palturia, te tulkitsette.

Lavastettu Anastus on osa Todellisuuden Tutkimuskeskuksen vuoden kestävää Anastus-projektia, joka tutkii varkautta taiteen muotona.

Pekko Koskinen on todellisuuspelien suunnittelija, joka leikkii erinäisillä taidemuodoilla. Hänen kädenjälkinään on syntynyt muun muassa fiktiivisiä uskontoja, elämisen muotoja sekä kuvitelmissa eläviä yhteisöjä arkielämän keskelle, perinteisten esitysmuotojen ulkopuolelle. Koskinen toimii jäsenenä Todellisuuden Tutkimuskeskuksessa, joka on helsinkiläinen esitystaiteellinen laboratorio. Monialaisten tekijöidensä avulla TTK pyrkii luomaan kysymyksiä yleisistä ja henkilökohtaisista todellisuuden kuvista sekä tuottamaan tapahtumia, jotka ovat samanaikaisesti teoksia ja tutkimuksen työkaluja.

Tuottajat: Todellisuuden Tutkimuskeskus & Baltic Circle

TEKIJÄT

Pääepäilty (väärennös, kidnappaus ja näpistys): Pekko Koskinen

Rikoskumppani: Gabriel Widing

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Nya Rampen (FIN): WORSHIP!

Nya Rampen ottaa haltuun teatterin rakastetuimmat teokset, Shakespearen tragediat ja tarkastelee kuolemansyntejä sukkahousut jalassa. Mitä tarkoittaa Nietzschen kuuluisa lainaus ”God is dead” nykymaailmassa, jossa ponnistellaan humanistisen aikakauden jälkeisessä kaaoksessa?

Worship! tutkii ihmiselle ominaista tarvetta uskoa ja kuulua johonkin, oli se sitten uskonto, ideologia tai taide. Nya Rampen pohtii, miksi fiktiiviset tarinat, kuten Shakespearen tragediat puhuttelevat yhä yleisöä. Tarvitaanko tarinaa, jotta voidaan ymmärtää todellisuutta?

Nya Rampen perustettiin 12 vuotta sitten Helsingissä. Ryhmää johtavat perustajajäsenet Elmer Bäck, Rasmus Slätis sekä Jakob Öhrman yhdessä tuottaja Elin Westerlundin kanssa. Nya Rampen haastaa ennakkokäsitykset siitä, mitä teatterin tulisi olla etsimällä uusia keinoja ilmaisuun eri taiteen lajien ja liikkeen avulla. Eurooppalaisia teatterifestivaaleja kiertänyt ryhmä on saavuttanut kansainvälistä arvostusta tinkimättömän ja ainutlaatuisen ilmaisukielensä avulla. Nya Rampenin ja ruotsalaisen Institutetin yhteistuotanto Conte D’Amour nähtiin Baltic Circle -festivaalilla 2010. Esitys voitti saksalaisen Impulse -teatterifestivaalin parhaan off-teatteri -esityksen palkinnon 2011.

Tuottajat: Nya Rampen, Baltic Circle & Nordwind Festival

Tukijat: Svenska kulturfonden (Swedish Cultural Foundation in Finland), Konstsamfundet, Helsingin Säästöpankkisäätiöt & Helsingin kulttuurikeskus

TEKIJÄT

Käsikirjoitus: Shakespeare / Öhrman

Ohjaus: Jakob Öhrman

Esiintyjät: Elmer Bäck, Cris Af Enehielm, Joonas Heikkinen, Iida Kuningas (TeaK), Rasmus Slätis, Sara-Marie Soulié, Marcus Groth

Musiikki: Andreas Catjar

Muusikot: Mattias Leo Senada Weiss, Fabiana Striffler

Valot: Jens Leeb-Lundberg

Traileri ja videot: Marcus Öhrn & Natasja Loutchko

Skenografi: Lars Idman (Aalto-yliopisto)

Puvustus: Lisa Martelin, Natalia Mustonen

Näyttämötaistelujen opettaja: Oula Kitti

Kuvat: Tomi Nuotsalo

MAAILMAN ENSI-ILTA!

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Andrei Andrianov & Oleg Soulimenko (AUT / RUS): MADE IN RUSSIA

Kuva: Dieter Hartwig

MADE IN RUSSIA on lännen ja idän kulttuuristen kliseiden välinen puoleensavetävä post-kommunistinen sotataistelu. Tanssija Andrei Andrianovin ja koreografi Oleg Soulimenkon viimeisin yhteinen teos ei tyydy vähempään kuin suureen läpimurtoon länsimaisilla taidemarkkinoilla, mutta ennen sitä he kelaavat taaksepäin taiteilijanuransa huikeimpia käännekohtia.

Itseironiaa viljelevän esityksen aikana paljastuu heidän tarkasti varjeltu suhteensa länsieurooppalaisen ja venäläisen taidekentän kulttihahmoihin. Intellektuelli super-isä lännestä, ranskalainen elokuvaohjaajaa Jean-Luc Godard sekä neuvostohallinnon suuresti arvostama priimaballerina Maija Plisetskaja ovat tärkeässä roolissa Andrianovin ja Soulimenkon stand up -henkisessä teoksessa.

“The performance can hardly be topped in wit and ingenuity and masterly plays with clichés and prejudices. A direct hit!” (Helene Kurz, Wiener Zeitung, April 25, 2009)

Andrei Andrianov ja Oleg Soulimenko perustivat vuonna 1993 Saira Blanche Theatre -nimisen tanssi-performanssi-duon, joka on esiintynyt lukuisilla festivaaleilla muun muassa Wienissä, Amsterdamissa, Moskovassa, Berliinissä, New Yorkissa ja Tukholmassa. Kansainvälisissä taiteilijakollektiiveissa maailmaa kiertäneet taiteilijat ovat jatkaneet yhteistyötään vuosia kestäneen tauon jälkeen vuodesta 2007 lähtien.

Yhteistuotanto: Oleg Soulimenko / Vienna Magic, brut Wien, artblau-Tanzwerkstatt Brunswick & Szene Salzburg

Yhteistyössä: Dance Agency, TsEkh, Moscow & Sophiensaele Berlin

Tukijat: Cultural Department of the City of Vienna, the Austria Federal Ministry for Education, Arts and Culture, the State of Lower Saxony & Kultur Kontakt Austria

Vierailuesityksen tukijat: Euroopan komissio & Itävallan Suurlähetystö (Helsinki)

TEKIJÄT

Käsikirjoitus ja ohjaus: Oleg Soulimenko, Andrei Andrianov

Esiintyjät: Oleg Soulimenko, Andrei Andrianov

Esiintyjät videolla: Dasha Andrianova ja Alevtina Golubeva

Dramaturgi: Judith Helmer

Taiteellinen neuvonantaja: Robert Steijn

Käännökset: Martin Jandl

Lavastus ja puvustus: Anke Philipp

Valosuunnittelu: Bartek Kubiak

Videon editointi ja kuvaus: Elena Tikhonova

Tuotantopäällikkö: Nicole Schuchardt / brut Wien

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Ojanen & Iivanainen (FIN): FAT BASTARDS

Fat Bastards on kahden tytön tee-se-itse-esitys jääkiekosta. Se on seinähullu kuvaus inhosta ja intohimosta – ja luovasta tuhoamisesta. ”Football is erotic, ice hockey is porn.”

Keväällä 2011 tytöt ovat rauhallisen iloisia. Sitten Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden. Taas. Tällä kertaa he tuntevat jäävänsä ulkopuolisiksi hurmoksesta. Niinpä tytöt päättävät sinnikkäästi tavoitella maailmanmestarin, tuon myyttisen supersankarin olemusta. Tästä alkaa Eurodance-aikamatka vuoteen 1995.

Ruotsalaisen valmentajan, 1995-maailmanmestaruushysterian ja Quentin Tarantinon inspiroimina tytöt bastardoivat kasaan iloisen turhautuneen jääkiekkomaailman. Kaikella rakkaudella he ottavat haltuun Suomen kansallisurheilun, sillä kuten niin usein on opetettu: ”If you can’t beat them, join them.”

Teatterikorkeakoulusta vuonna 2009 valmistunut Anni Ojanen ja vuonna 2010 valmistunut Hili Iivanainen ovat olleet mukana useissa kansainvälisissä tuotannoissa. Ojanen on työskennellyt muun muassa Von Krahl -teatterissa Tallinnassa ja Iivanainen on toiminut ohjaajana ja näyttelijänä useissa teattereissa Chicagossa, USA:ssa. Syksyllä 2011 Ojanen työskentelee ohjaajana myös Suomen Kansallisteatterissa. Iivanainen on ohjannut esityksiä Suomessa muun muassa Turun ja Kotkan Kaupunginteattereissa sekä Teatteri Telakalla.

Tuottaja: Baltic Circle

Tukijat: Suomen Kulttuurirahasto, TINFO – Teatterin tiedotuskeskus, Teatterikorkeakoulu

TEKIJÄT

Käsikirjoitus ja ohjaus: Ojanen & Iivanainen

Rooleissa: Ojanen & Iivanainen

Video: Joonas Tikkanen

Kuvat: Andrea Brandt

Työryhmässä mukana myös: Dorte Olesen, Jouni Tauriainen, Jenni Kääriäinen, Siru Kosonen, Kirsi Gum, Emily Cheeger, Juho Ala- Juuma, Tuomas Timonen

MAAILMAN ENSI-ILTA!

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Katariina Numminen / Todellisuuden Tutkimuskeskus (FIN): DRAMA RELOADED: YERMA

Drama Reloaded: Yerma -esitysprojekti tutkii draaman ja todellisuuden suhdetta. Projektin materiaalina on Federico García Lorcan näytelmä Yerma vuodelta 1934. Yerma kertoo tarinan lapsettomuuden takia hulluuteen ajautuvasta naisesta. Ohjaaja Katariina Nummisen projektissa Lorcan traaginen runoelma törmää arkitodellisuuteen. Työryhmä tutkii näytelmää erilaisissa yhteyksissä ja erilaisten ihmisten kanssa – ihmisten, joita lapsettomuus koskettaa, tai joilla on siihen jokin erityinen suhde. Prosessista syntyy esitys, joka vie draaman pois teatterin lavalta, elävän elämän sekaan.

Katariina Numminen on helsinkiläinen dramaturgi ja ohjaaja, jonka taiteellisessa työssä ääni, muisti, todellisuus ja dokumentit ovat tärkeässä roolissa. Numminen työskentelee muun muassa Viipurin taiteellisessa teatterissa ja Todellisuuden Tutkimuskeskuksessa. Drama Reloaded: Yerma kuuluu Todellisuuden Tutkimuskeskuksen juhlavuoden TTK Reloaded -ohjelmistoon.

Tuottajat: Todellisuuden Tutkimuskeskus & Baltic Circle

TEKIJÄT

Näyttämöllä mm. Niina Hosiasluoma, Antti Jaakola ja Kaisa Niemi

Dramaturgia ja ohjaus: Katariina Numminen

Ohjaajan assistentti: Venla Korja

Lavastus ja puvustus: Paula Koivunen

Valosuunnittelu: Max Wikström

Kuvat: Jack Balance

MAAILMAN ENSI-ILTA!

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Doris Uhlich (AUT): MORE THAN ENOUGH

Kuvat: Andrea Salzmann

Koreografi Doris Uhlichin more than enough -esityksen lähtökohtana on barokkityylinen kurvien ja lihallisen runsauden ihanne. Hän kysyy itseltään ja vierailtaan, miten ihmisvartalosta on tullut tavaramerkki, ja mitä se tarkoittaa. Suorien puhelinkeskustelujen aikana Doris haastattelee ihmisiä, joilla on yleisistä ihanteista poikkeava näkemys kauneuteen.

Taide- ja kulttuuritoimittajien ”pyöreäksi tanssijaksi” nimeämä esiintyjä-koreografi käsittelee teoksessaan kauneusihanteita ja esiintyvien taiteilijoiden käyntikorttia, kehoa. Onko olemassa täydellistä tanssijan vartaloa? Ja ennen kaikkea: kuka on kaunis ja kuka ei?

Doris Uhlich on opettanut nykytanssia useissa korkeakouluissa, kuten Wienin Academy of Fine Arts:ssa. Uhlich on ohjannut omia projekteja vuodesta 2006, ja hänen teoksiaan on esitetty ympäri Eurooppaa lukuisilla esittävän taiteen areenoilla ja festivaaleilla. Uhlichin teos SPITZE sai Itävallan opetus-, taide- ja kulttuuriministeriön tanssin tunnustuspalkinnon vuonna 2008.

Tuottajat: Doris Uhlich, brut Wien, Les Subsistance / Lyon

Tukijat: Cultural Department of the City of Vienna & Austria Federal Ministry for Education, Arts and Culture

Esitysvierailun tukijat: Euroopan komissio & Itävallan Suurlähetystö (Helsinki)

TEKIJÄT

Koreografia: Doris Uhlich

Esiintyjät: Doris Uhlich, Alice Chauchat sekä vierailijat

Dramaturgia: Andrea Salzmann, Judith Staudinger

Tuotanto: Marlies Pillhofer, Christine Sbaschnigg

Teknikko: Geri Pappenberger

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Susiklubi (FIN): HUKKAHUONE

Susiklubi tekee Baltic Circlen Festival Loungeen juhlainstallaation. Susiklubi-kollektiivi ei ole suostunut kertomaan mitään installaation sisällöstä. Tulkaa silti.

Susiklubi on vuodesta 2009 luonut genremäärittelyjä väisteleviä klubitapahtumia ympäri Helsinkiä ja kerran Hangossa. Yleisölle annetaan välillä keppiä, välillä porkkanaa. Joskus yleisö saa itse valita niiden välillä.

Kuvat: Otto Donner

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Amund Sjølie Sveen (NOR): SOUND OF FREEDOM

Kuva: Elisabeth Hiberg

“Musiikki voi muuttaa ihmisten elämää.” – Norjan armeijan majuri Hilding Runar

”Jos soittaa hevy-metallia 24 tunnin ajan, aivojen ja ruumiintoiminnot heikentyvät, ajatuksenjuoksu hidastuu ja tahtotila kärsii. Silloin me saavumme paikalle.” – USA:n kersantti Mark Hadsell

”Nuotit ja rytmi on alun perin kehitetty vastakkaisen sukupuolen hurmaamista varten.”

− Charles Darwin

“Taisteluun osallistuminen on kolmen kuukauden selibaatin arvoista.” − NATOn sotilaat Afganistanissa

Sound of Freedom on esitys äänen fysiikasta, asetuotannon retoriikasta ja äänisingoista. Esityksen ensi-ilta on Ultima-festivaalilla Norjassa syyskuussa 2011.

Tukijat: Culture Council Norway & Freedom of Expression Foundation

Lounge-illan DJ:nä DJ Vauvaukki

ESITYSPAIKKA KARTALLA