Kuva: Nico Martens
Virossa ja Suomessa ihmiset uskovat, että tosimiehen tulee rakentaa talo. Kun mies saa talon valmiiksi, hän aloittaa seuraavan talon rakentamisen. It seems a good place to build a house kertoo elämästä, unelmista ja väärinkäsityksistä. Suomen-, viron-, englannin- ja saksankielisiä tarinoita elävöittävät musiikki, liike, kuvat ja talon rakentaminen. Välillä hämmennetään soppaa, jota tarjotaan myös yleisölle.
Ensimmäiset kolme taloa rakennettiin Nordwind-festivaalilla Hampurissa joulukuussa 2011.
Juha Valkeapää on suomalainen vokalisti ja performanssitaiteilija, jonka pääinstrumentti on hänen oman äänensä. Valkeapää on esiintynyt ympäri maailmaa ääni- ja performanssitaideteoksillaan. Hän on myös työskennellyt teatterin, musiikin ja tanssin parissa sekä luonut ääni-installaatioita ja -maailmoja sekä sävellyksiä näyttelyihin, radioon, teatterin lavalle ja tanssiteoksiin. Valtion näyttämötaidetoimikunta myönsi Valkeapäälle vuoden 2013 alusta viisivuotisen taiteilija-apurahan.
Kaja Kann on virolainen koreografi ja ohjaaja. Kann on työskennellyt eri taiteen muotojen parissa ja hänen töitään on nähty ympäri maailmaa New Yorkista Iisakuun. Kann on voittanut Viron parhaan tanssikoreografian palkinnon vuosina 2002, 2004 ja 2006.
It seems a good place to build a house -esityksen vierailu toteutetaan osana TEKIJÄ – Teattereiden kiertuejärjestelmä -hankkeen pilottikiertuetoimintaa. TEKIJÄ on Tutkivan teatterityön keskuksen hallinnoima kiinteiden ammattiteattereiden ja vapaiden ryhmien kiertuejärjestelmän ja yhteistoiminnan kehittämishanke 2011-2013, jonka päärahoittajana toimii Opetus- ja kulttuuriministeriön Luovien alojen yrittäjyyden kansainvälistymisen ja kasvun ESR-kehittämisohjelma. Lisätietoja: www.tekija.info
Tuottajat: Pardimäe Lokaal, Nordwind Festival & Kanuti Gildi SAAL
Tukijat: The Cultural Endowment of Estonia & Taiteen keskustoimikunta
TEKIJÄT
Konsepti, esiintyjät, musiikki, kuvat & tekstit: Kaja Kann & Juha Valkeapää
OSTA LIPPU