Torstai 17.11.2011

TOURING IN SCANDINAVIA AND THE BALTICS – Bridging regional and international perspectives

Baltic Circle ja TEKIJÄ-hanke järjestävät yhteistyössä kansainvälisen kaksipäiväisen seminaarin Baltic Circle -festivaalin aikana Helsingissä. Seminaari on englanninkielinen ja sen aiheena on kiertuetuottaminen sekä yhteistyömallit Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Seminaari esittelee uusia kestävän kehityksen malleja alueelliselle ja rajoja ylittävälle yhteistyölle sekä avaa keskustelua kansainvälisestä liikkuvuudesta isojen kaupunkien ulkopuolella. Seminaarin puhujat ovat teatterin, tanssin, sirkuksen ja performanssitaiteen ammattilaisia Pohjoismaista ja Baltiasta.

  • Voiko kiertuetuotanto olla sidoksissa paikkaan?
  • Kaikki lapset eivät synny kulttuuripääkaupungeissa – uusien yleisöjen kasvattaminen ”vaikeaan” taiteeseen
  • Ulos mustasta laatikosta – kiertäminen perinteisten tapahtumien ulkopuolella
  • Kiertuetoiminnan ja liikkuvuuden mahdollisuudet: festivaalit, verkostot, residenssit, tapahtumat
  • Tapaustutkimus: Uusia esittävän taiteen liikkuvuusmalleja
  • Uusia viestintä- ja verkostoitumisalustoja

Yhteistyössä: TEKIJÄ − Teattereiden kiertuejärjestelmä, Baltic Circle, Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskus, Esittävän taiteen tila ry, TAIVEX, Ateneumin taidemuseo, TINFO − Teatterin tiedotuskeskus

Tukija: Euroopan sosiaalirahasto

HUOM. Seminaariin ilmoittautuneille liput kaikkiin Baltic Circle -festivaalin esityksiin hintaan 10 €.

SEMINAARIN OHJELMA (englanniksi)

DAY 1

10.15 Registration and Coffee

11.00-11.15 Welcome and Introduction

Eva Neklyaeva,  Baltic Circle Festival / TEKIJÄ project

Johanna Hammarberg,  seminar moderator

Martina Marti,  seminar moderator

11.15-12.45 New Audiences Outside the Old Cultural Capitals

Jesper de Neergaard,  Artistic Director, Bora Bora (Denmark) -  “Go West” – gold digging or artistic necessity

Joanna Sandell,  Botkyrka Konsthall (Sweden)

Annamari Karjalainen,  Framil network / Regional Arts Council of South-West Finland (Finland) – Village Stories

12.45-13.30 Break

13.30-15.00 On the Fast Track Between Local and International

Ragnheiður Skúladóttir, General Manager, Lokal Festival (Iceland) – From local to global – survival tactics in a micro state

Gundega Laivina,  Director, International Festival of Contemporary Theatre Homo Novus, New Latvian Theatre Institute (Latvia) – Touring ideas and concepts rather than sets and ensembles

15.00-15.15 Break

15.15-16.45 Under the Magnifying Glass: Cases from the Periphery 2011

Kristin Eriksen Bjørn, Innovative marketing, RadArt (Norway) – The search for a new audience – Notes from RadArts project

Janne Saarakkala, director, scriptwriter & Esitys-magazine editorial staff member – Study on the Uncharted Live Art of the Finnish Backwaters

Goda Giedraityte, Producer and Manager, Fish Eye (Lithuania) – Working within the field of contemporary art promotion  – always in the boundary zone?

16.45-17.00 Conclusions of Day 1


DAY 2

10.30 Coffee

11.00-13.00 ”Interesting, but too difficult for our audience”

Lena Kela, performance artist (MA in Theatre and Drama) and regional artist of performance art – The Performance Art Bank – a new database of Finnish Performance and Live Art

Pauliina Feodoroff, director (Finland) – North meets South, South meets North

Per Ananiassen,  Artistic and General Manager, Theaterhuset Avant Garden in Trondheim (Norway) – Between artist and audience

13.00-13.30 Break

13.30-16.30 Toolbox: How to do it?

Cristina Farinha,  On the Move, Information and website coordinator – Building up a coordinated info tool for Funding Opportunities for Mobility in Europe

Riitta Honkanen,  Managing Director, Regional Dance Centre of Eastern Finland – Network of Regional Centres for Dance & their support for dance artists working internationally

Isabel González,  Producer, Dance Arena: Aerowaves FALL FOR DANCE – Touring concept which annually presents European contemporary dance in Finland

Maria Salomaa,  TEKIJÄ project (Finland) – On Tour with TEKIJÄ – Pilot touring possibilities within Theatre Touring Network project 2011-2012

Tomi Purovaara,  Director, CIRKO Center for New Circus – Finnish contemporary circus – tools for the international touring expansion

16.30-17.00 Conclusions and Farewell Drinks offered by Hanasaari – the Swedish-Finnish Culture Centre






Todellisuuden Tutkimuskeskus (FIN): STAGED LARCENY: AN EXPERIMENT

Kuva: Pekko Koskinen

Tämä operaatio kutsuu teidät, fiktiiviset rikoskumppanimme, anastamaan esityksen.

Jotta voimme esittää Anastuksen, kehystämme uhrimme uudelleen. Kidnappaamme festivaalilla esiintyvän itävaltalaisen Doris Uhlichin teoksen more than enough siirtämällä sen väärennettyyn kontekstiin. Kehyksemme kautta kidnapatun teoksen tuolle puolen luodaan merkityksiä, jotka kumpuavat valheistamme ja vääryyksistämme. Toisin sanoen: Me puhumme palturia, te tulkitsette.

Lavastettu Anastus on osa Todellisuuden Tutkimuskeskuksen vuoden kestävää Anastus-projektia, joka tutkii varkautta taiteen muotona.

Pekko Koskinen on todellisuuspelien suunnittelija, joka leikkii erinäisillä taidemuodoilla. Hänen kädenjälkinään on syntynyt muun muassa fiktiivisiä uskontoja, elämisen muotoja sekä kuvitelmissa eläviä yhteisöjä arkielämän keskelle, perinteisten esitysmuotojen ulkopuolelle. Koskinen toimii jäsenenä Todellisuuden Tutkimuskeskuksessa, joka on helsinkiläinen esitystaiteellinen laboratorio. Monialaisten tekijöidensä avulla TTK pyrkii luomaan kysymyksiä yleisistä ja henkilökohtaisista todellisuuden kuvista sekä tuottamaan tapahtumia, jotka ovat samanaikaisesti teoksia ja tutkimuksen työkaluja.

Tuottajat: Todellisuuden Tutkimuskeskus & Baltic Circle

TEKIJÄT

Pääepäilty (väärennös, kidnappaus ja näpistys): Pekko Koskinen

Rikoskumppani: Gabriel Widing

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Zachary Oberzan (USA): YOUR BROTHER. REMEMBER?

Kuvat: Nancy Geeroms, Sylvie Moris & Zachary Oberzan

Zachary Oberzan ja hänen veljensä Gator viettivät lapsuuttaan amerikkalaisnuorille tyypilliseen tapaan kuvaten hauskoja kotivideoita, joissa he parodioivat lempielokuviaan. Heidän suosikkejaan olivat Jean-Claude Van Dammen karate-elokuva Kickboxer ja pahamaineinen kulttielokuva Faces of Death.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin perheestään vieraantunut Zack palaa lapsuudenkotiinsa kuvaamaan otokset uudelleen. Alkuperäisiä kotivideoita imitoivat kohtaukset paljastavat aikuisiksi kasvaneiden veljesten elämänhistorian kolhut. Mikä on veljesten tarinan yhteys näyttelijä Van Dammeen, jonka lapsuuden viaton haave todellisen rakkauden löytämisestä sotkeutuu kuuluisuuden, huumeiden ja kunnianhimon paineessa?

Van Damme ja Faces of Death -elokuvan patologi Francis Gross ovat läsnä, kun Zack ja Gator astuvat nyrkkeilykehään viimeisen kerran. Your brother. Remember? -esityksessä nähdään live-esityksen rinnalla kotivideonauhoituksia sekä kohtauksia Hollywood-elokuvista.

“The way Oberzan uses a personal story as an impetus to call up the human condition so striking, makes Your brother. Remember? a little masterpiece.“ — vti.be/corpuskunstkritiek

Elokuvaohjaajana, teatterinjohtajana, näyttelijänä sekä laulaja-lauluntekijänä toimiva Zachary Oberzan on New Yorkissa vaikuttavan Nature Theater of Oklahoma -kollektiivin alkuperäisjäsen. Oberzanin videoteoksia on esitetty useissa teattereissa, taideinstituutioissa ja elokuvafestivaaleilla Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Tuottajat: Kunstenfestivaldesarts 2010, Noorderzon Performing Arts Festival, Grand Theater Groningen & brut Wien

Esitysvierailun tukijat: Austria Federal Ministry for Education, Arts and Culture & Itävallan Suurlähetystö (Helsinki)

TEKIJÄT

Käsikirjoitus: Zachary Oberzan, Gator Oberzan

Ohjaus: Zachary Oberzan

Esiintyjät: Zachary Oberzan sekä videolla Gator Oberzan

Valot/äänet/videoteknikko: Thomas Barcal

Ohjaajan assistentti/kiertuepäällikkö: Nicole Schuchardt/brut Wien

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Verk Produksjoner (NOR): BUILD ME A MOUNTAIN!

Vuonna 1940 välirauhan aikaan kirjailijat Hella Wuolijoki ja Saksasta maanpakoon joutunut Bertolt Brecht istuivat Marlebäckin kartanon terassilla, joivat kahvia ja keskustelivat maailman rauhasta. He olivat optimistisia, kertoivat toisilleen tarinoita ja loivat utopian keskelle palavaa Eurooppaa.

Dokumentaarista materiaalia ja fiktiota yhdistäen Verk Produksjoner loihtii lavalle rakkaustarinan luovuudesta ja tarinan ihmisistä, jotka pakenevat todellisuutta ja kapinoivat Jumalaa vastaan.

Tarinankerrontaa, näyttelemistä ja improvisaatiota yhdistävästä ilmaisukielestään tunnettu Verk Produksjoner on taiteilijakollektiivi, joka perustettiin Oslossa vuonna 1998. Ryhmä on muodostunut pohjoismaalaisten freelancenäyttelijöiden, Fredrik Hannestadin (Norja), Saila Hyttisen (Suomi) ja Anders Mosslingin (Ruotsi) ympärille. Vuodesta 2003 he ovat työskennelleet tiiviisti yhdessä muusikko Per Platoun ja lavastaja Signe Beckerin kanssa. Vuonna 2007 Verk esiintyi ensimmäisen kerran Baltic Circle -festivaalilla teoksellaan Ifigeneia.

Tuotanto: VERK

Osatuottajat: Baltic Circle & Black Box Theatre

Tukijat: Arts Council Norway, Alfred Kordelinin Säätiö, Finnish-Norwegian Culture Institute & Nordisk Kulturfond

TEKIJÄT

Käsikirjoitus: Daniel Wedel ja Verk Produksjoner

Ohjaus: Fredrik Hannestad

Esiintyjät: Saila Hyttinen, Anders Mossling, Håkon Vassvik

Skenografi: Signe Becker

Musiikki/äänet: Per Platou

Valot: Tilo Hahn

Kuvat: Verk Produksjoner

MAAILMAN ENSI-ILTA!

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Ojanen & Iivanainen (FIN): FAT BASTARDS

Fat Bastards on kahden tytön tee-se-itse-esitys jääkiekosta. Se on seinähullu kuvaus inhosta ja intohimosta – ja luovasta tuhoamisesta. ”Football is erotic, ice hockey is porn.”

Keväällä 2011 tytöt ovat rauhallisen iloisia. Sitten Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden. Taas. Tällä kertaa he tuntevat jäävänsä ulkopuolisiksi hurmoksesta. Niinpä tytöt päättävät sinnikkäästi tavoitella maailmanmestarin, tuon myyttisen supersankarin olemusta. Tästä alkaa Eurodance-aikamatka vuoteen 1995.

Ruotsalaisen valmentajan, 1995-maailmanmestaruushysterian ja Quentin Tarantinon inspiroimina tytöt bastardoivat kasaan iloisen turhautuneen jääkiekkomaailman. Kaikella rakkaudella he ottavat haltuun Suomen kansallisurheilun, sillä kuten niin usein on opetettu: ”If you can’t beat them, join them.”

Teatterikorkeakoulusta vuonna 2009 valmistunut Anni Ojanen ja vuonna 2010 valmistunut Hili Iivanainen ovat olleet mukana useissa kansainvälisissä tuotannoissa. Ojanen on työskennellyt muun muassa Von Krahl -teatterissa Tallinnassa ja Iivanainen on toiminut ohjaajana ja näyttelijänä useissa teattereissa Chicagossa, USA:ssa. Syksyllä 2011 Ojanen työskentelee ohjaajana myös Suomen Kansallisteatterissa. Iivanainen on ohjannut esityksiä Suomessa muun muassa Turun ja Kotkan Kaupunginteattereissa sekä Teatteri Telakalla.

Tuottaja: Baltic Circle

Tukijat: Suomen Kulttuurirahasto, TINFO – Teatterin tiedotuskeskus, Teatterikorkeakoulu

TEKIJÄT

Käsikirjoitus ja ohjaus: Ojanen & Iivanainen

Rooleissa: Ojanen & Iivanainen

Video: Joonas Tikkanen

Kuvat: Andrea Brandt

Työryhmässä mukana myös: Dorte Olesen, Jouni Tauriainen, Jenni Kääriäinen, Siru Kosonen, Kirsi Gum, Emily Cheeger, Juho Ala- Juuma, Tuomas Timonen

MAAILMAN ENSI-ILTA!

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Katariina Numminen / Todellisuuden Tutkimuskeskus (FIN): DRAMA RELOADED: YERMA

Drama Reloaded: Yerma -esitysprojekti tutkii draaman ja todellisuuden suhdetta. Projektin materiaalina on Federico García Lorcan näytelmä Yerma vuodelta 1934. Yerma kertoo tarinan lapsettomuuden takia hulluuteen ajautuvasta naisesta. Ohjaaja Katariina Nummisen projektissa Lorcan traaginen runoelma törmää arkitodellisuuteen. Työryhmä tutkii näytelmää erilaisissa yhteyksissä ja erilaisten ihmisten kanssa – ihmisten, joita lapsettomuus koskettaa, tai joilla on siihen jokin erityinen suhde. Prosessista syntyy esitys, joka vie draaman pois teatterin lavalta, elävän elämän sekaan.

Katariina Numminen on helsinkiläinen dramaturgi ja ohjaaja, jonka taiteellisessa työssä ääni, muisti, todellisuus ja dokumentit ovat tärkeässä roolissa. Numminen työskentelee muun muassa Viipurin taiteellisessa teatterissa ja Todellisuuden Tutkimuskeskuksessa. Drama Reloaded: Yerma kuuluu Todellisuuden Tutkimuskeskuksen juhlavuoden TTK Reloaded -ohjelmistoon.

Tuottajat: Todellisuuden Tutkimuskeskus & Baltic Circle

TEKIJÄT

Näyttämöllä mm. Niina Hosiasluoma, Antti Jaakola ja Kaisa Niemi

Dramaturgia ja ohjaus: Katariina Numminen

Ohjaajan assistentti: Venla Korja

Lavastus ja puvustus: Paula Koivunen

Valosuunnittelu: Max Wikström

Kuvat: Jack Balance

MAAILMAN ENSI-ILTA!

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Doris Uhlich (AUT): MORE THAN ENOUGH

Kuvat: Andrea Salzmann

Koreografi Doris Uhlichin more than enough -esityksen lähtökohtana on barokkityylinen kurvien ja lihallisen runsauden ihanne. Hän kysyy itseltään ja vierailtaan, miten ihmisvartalosta on tullut tavaramerkki, ja mitä se tarkoittaa. Suorien puhelinkeskustelujen aikana Doris haastattelee ihmisiä, joilla on yleisistä ihanteista poikkeava näkemys kauneuteen.

Taide- ja kulttuuritoimittajien ”pyöreäksi tanssijaksi” nimeämä esiintyjä-koreografi käsittelee teoksessaan kauneusihanteita ja esiintyvien taiteilijoiden käyntikorttia, kehoa. Onko olemassa täydellistä tanssijan vartaloa? Ja ennen kaikkea: kuka on kaunis ja kuka ei?

Doris Uhlich on opettanut nykytanssia useissa korkeakouluissa, kuten Wienin Academy of Fine Arts:ssa. Uhlich on ohjannut omia projekteja vuodesta 2006, ja hänen teoksiaan on esitetty ympäri Eurooppaa lukuisilla esittävän taiteen areenoilla ja festivaaleilla. Uhlichin teos SPITZE sai Itävallan opetus-, taide- ja kulttuuriministeriön tanssin tunnustuspalkinnon vuonna 2008.

Tuottajat: Doris Uhlich, brut Wien, Les Subsistance / Lyon

Tukijat: Cultural Department of the City of Vienna & Austria Federal Ministry for Education, Arts and Culture

Esitysvierailun tukijat: Euroopan komissio & Itävallan Suurlähetystö (Helsinki)

TEKIJÄT

Koreografia: Doris Uhlich

Esiintyjät: Doris Uhlich, Alice Chauchat sekä vierailijat

Dramaturgia: Andrea Salzmann, Judith Staudinger

Tuotanto: Marlies Pillhofer, Christine Sbaschnigg

Teknikko: Geri Pappenberger

ESITYSPAIKKA KARTALLA






Kviss Búmm Bang (ISL): SAFARI

Kuva: Eydís Björk Guðmundsdóttir

Taidefestivaalille osallistuminen on aina haaste, ja onkin oleellista valmistautua huolellisesti. On tärkeää tutustua oikeisiin ihmisiin, puhua vakuuttavasti taiteesta, hymyillä kunnianhimoisesti oikeissa tilanteissa ja tuntea muutama tarina taidebisneksestä.

Safari tarjoaa mahdollisuuden nauttia taiteesta ja kulttuurista Baltic Circle -festivaalilla 100 %:lla tuloksella. Kviss Búmm Bangin opaskirjan avulla pystyt maksimoimaan saavutuksesi taiteen asiantuntijana, saavuttamaan sosiaalista menestystä ja kokemaan asioita, joista muuten jäisit paitsi. Lue lisää






Susiklubi (FIN): HUKKAHUONE

Susiklubi tekee Baltic Circlen Festival Loungeen juhlainstallaation. Susiklubi-kollektiivi ei ole suostunut kertomaan mitään installaation sisällöstä. Tulkaa silti.

Susiklubi on vuodesta 2009 luonut genremäärittelyjä väisteleviä klubitapahtumia ympäri Helsinkiä ja kerran Hangossa. Yleisölle annetaan välillä keppiä, välillä porkkanaa. Joskus yleisö saa itse valita niiden välillä.

Kuvat: Otto Donner

ESITYSPAIKKA KARTALLA